2018-08 Uutiskirje

”Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.  Orjantappurain sijaan on kasvava sypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä”, 
Jes. 55:12-13

Profetia, joka siunaa meitä matkaan

Hiljattain, Jumalan hurskaalta vanhemmalta pastorilta saimme tämän Jesajan sanoman, johon hän lisäsi, että työnne kantaa hedelmää, koska Herra on kaiken takana. Mies ei tunne meitä, mutta Jumala tuntee jokaisen lapsensa sydämen. Sanoma kävi yksi yhteen Raamatun kohdan kanssa, jonka sain unessa: ”Vapise, maa, Herran kasvojen edessä, Jaakobin Jumalan kasvojen edessä, joka muuttaa kallion vesilammikoksi, kovan kiven vesilähteeksi”, Ps. 114:7-8. Tämän rohkaisevan sanan kautta uskomme, että Herra pehmittää kivisydämet, jotta niistä alkaa juoksemaan elävää vettä, joka ravitsee kansan. Yhdessä uskovaisten kanssa olemme voima.
Uskotte varmaan, että Israeliin päin olemme joutuneet monia asioita hoitamaan ja itse asiassa koko tämän Suomen olon aikana, mutta nyt vielä tiiviimmin. Asiat eivät hoidu niin helposti, kuin mitä täällä Suomessa. Ei turhaan statistiikat osoita, että yksi vuosi Israelissa vastaa neljää vuotta Euroopassa, ja se pitää paikkansa. Uskovaisina tiedämme, että käytöksellämme voimme herättää israelilaisiin terveen kateuden. Haluamme olla vaikuttamassa israelilaiseen mentaliteettiin muuttavalla ja siunaavalla tavalla, jotta rakkaus hallitsisi jokapäiväisessä elämässä. Asenteemme myös avaa sydämet vastaanottamaan Messiaan, koska kun olemme Herran hyvänä tuoksuna pehmittämässä sydämiä. Se vaatii paljon kärsivällisyyttä ja ylipursuavaa Messiaan rakkautta, jotta kestää kaikki koetukset arkielämän keskellä. Se kasvattaa meitä, mutta se on vain mahdollista jos katseemme pysyy koko ajan kohdistettuna Herraan. Me asumme alueella, jonka nimi on: Mevasseret Zion, joka kirjaimellisesti tarkoittaa: Viedä ilosanomaa Siionille! Näin saakoon tapahtua.

Poikien vilpitön auttamisen halu

”Sen tähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille”, Gal. 6:10

Muutama päivä sitten pojat halusivat tehdä jotakin hyödyllistä, ja niin he menivät asuinalueellamme soittamaan ihmisten ovikelloihin, jos olisi tarjolla nurmikonleikkuuta tms. Työtä ei vain tarjoutunut pojille lukuisten kyselyiden kautta, kunnes oven avasi heille mies, joka istui pyörätuolissa. Mies tarjosi heille töitä puutarhassaan, kun itse ei ole pystynyt sitä hoitamaan. Pojat tekivät työtä käskettyä ja palasivat iloisina kotiin kun olivat saaneet auttaa miestä.

Jerusalemin messiaaninen koulu

Pyytäisimme muistamaan poikiemme koulunkäyntiä. Israelissa aloitetaan vuotta aikaisemmin koulu, joten pojilla on aika haasteellinen vuosi edessä. Poikien hepreankielikin on hiukan ruostunut, joten töitä on tehtävä, sekä saatava jonkinlaista tukiopetusta. Messiaanisen koulun ”Makor Ha’Tikvan” johtaja, joka on toiminut monta vuotta koulussa on nyt vaihtunut. Israelissa, koulumaailmassa asiat eivät toimi niin hienosti kun Suomessa, vaan on jonotettava koulukirjoja paahtavassa auringossa pitkissä jonoissa ja kaikki on ostettava itse. Jos koulukirjoja ei riitä, niin on tultava aina uudestaan ja jonotettava. Ruokaa ei koulussa tarjota, siihen ei ole varaa, joten jokainen vanhempi varustaa lapsensa eväillä. Köyhyyttäkin on, joten joskus koulu auttaa vähäosaisia mikäli varat riittävät. Koulu kun on maksullinen yksityinen messiaaninen hepreankielinen päiväkoulu, ja ainut Israelin maassa. On hieno asia ylipäätään, että Israelin valtiossa Messiaaninen koulu saa toimia. Kiitos Herralle messiaanisesta koulusta.

Yhteistyö Hope for Tomorrow yhdistyksen kanssa

Yhteistyön aloittaminen ei vaikuta Valona Maailmalle yhdistyksen kannattajajäsenmaksujen suorittamiseen. Kannattajajäsenet voivat suorittaa kannatusmaksun käyttäen samaa tilinumeroa ja viitettä. Valona Maailmalle tili siirtyi elokuun 2018 alussa Hope for Tomorrow – toivoa huomiseen Israel työn tiliksi.
Yhteistyön avulla voimme keskittyä täysipainoisesti Israelissa tekemäämme työhön kun Hope for Tomorrow ry, hoitaa rahankeräysluvan ja kirjanpidon sekä muut tarvittavat järjestelyt Suomessa. Yhteistyöllä kevennämme hallinnollista taakkaamme ja saamme enemmän aikaa työhömme Israelissa. 

Loppusanat

Teitä jokaista rakkaasti siunaten. Iloiten Herrassa kuljetaan uskossa yhdessä eteenpäin voittaaksemme sieluja taivasten valtakuntaan. Kaunis kiitos uskolliset ystävämme, että olette kaikin tavoin tukeneet meitä Suomessa olon aikana, ja kiitos siitä, että yhteistyömme saa vain voimistua palatessamme kotiin Israeliin.

P.S: Tiedote: Jos koet, että kirjeemme tavoittelevat sinua turhaan, niin arvostaisimme jos ystävällisesti ilmoittaisit asiasta meille, niin poistamme sinut listaltamme. Kiitos ja siunausta!

Kiitos- ja rukousaiheet

-Sydämemme pohjasta kiitämme Jumalaa jokaisesta veljestä ja sisaresta, joka tukee Herralle arvokasta työtämme, niin rukouksin kun varoin.

-Kiitän Herraa, että pääsin juuri valmistumaan parturi-kampaajaksi/kauneus meikkaajaksi ja hyvällä lopputodistuksella. Toivon palvelevani kaikkia niitä, jotka eivät osaa arvostaa itseänsä kauniina Jumalan luomuksena. Nostaa särkyneet sydämet suoden Herran kädestä heille tervettä itsearvostusta ja itsetuntoa.

-Rukoilkaa, että saisimme vihdoin päätökseen rakennusprojektimme, johon meillä on aikaa tammikuun 2019 loppuun asti. Sen jälkeen rakennuslupia ei enää saa! Herra auttakoon myös, että saamme tarvittava talkooväki, koska varat ovat tiukalla.

-Herra armossansa auttakoon, että paluumme Israeliin, 8. elokuuta voisi olla mahdollisemman ”pehmeä”, ettei tarvitsisi heti joutua taistelemaan byrokraattisissa rattaissa.

-Muistakaa poikien koulunkäyntiä ja sitä, että Messiaaninen koulu voisi kaiken tavoin menestyä. Herra siunatkoon uutta johtajaa, Yoel Rossoa, opettajia, ja oppilaita.

-Herra siunatkoon Israelin maata ja kansaa, sekä messiaanista yhteisöä, jotta uskovaisina voisimme olla valona ja suolana Herramme kunniaksi.


Riemullista loppukesää toivottaen

Rachel, Efraim, Elnatan ja Eliel

One Reply to “2018-08 Uutiskirje”

  1. Luin lähettämänne kirjeen, ja teidän näkynne ja toimintanne sekä rikkinäisten sydänten eheyttämiseksi, että evankeliumin viemiseksi eteenpäin myöskin eri taidemuotojen keinoin kosketti sydäntäni. Haluaisin olla hyvin pienellä summalla mukana työssänne, mutta en löydä tilinumeroanne.
    Olen itsekin jäsenenä seurakunnassa, jonka näkynä on ollut särkyneiden sydänten hoitaminen, ja myös evankeliointi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *